Neuroplastisuudesta on populaarissa kulttuurissa, erilaisten hoitojen markkinoinnissa ja self-help-kielessä muodostunut laaja lupaus ihmisen rajattomasta muokattavuudesta. Sen taustalla on todellinen neurotieteellinen havainto, mutta lupaus aivojen muokattavuudesta on myös monella tavoin ongelmallinen.
Aivot ja hermosto muuttuvat kokemusten, oppimisen, harjoittelun, kuntoutuksen ja ympäristön vaikutuksesta. Näyttöä hermoston muovautuvuudesta on kertynyt yli vuosisadan ajan, vaikka populaarissa puheessa neuroplastisuus esitetään usein uutena tieteellisenä löydöksenä.
Käsitys aivojen muovautumiskyvystä on vahvistunut vähitellen eläintutkimuksen, neurologisen kuntoutuksen, aivovammoista toipumisen ja aikuisten aivojen toimintaa koskevan tutkimuksen myötä. Varhaisia lähtökohtia ovat esimerkiksi William Jamesin 1800-luvun lopun ajatus hermokudoksen plastisuudesta, myöhempi eläintutkimus sekä 1900-luvun puolivälin havainnot aivovammoista ja aivohalvauksista toipumisesta. 1960–1970-luvuilla Michael Merzenichin kaltaiset tutkijat vahvistivat käsitystä siitä, että myös aikuisen aivot voivat muuttua kokemusten ja vaurioiden jälkeen.
Varsinainen neuroplastisuushype voimistui 2000-luvulla. Vuonna 2007 julkaistiin useita teoksia ja mediaesityksiä, jotka toivat neuroplastisuuden suuren yleisön tietoisuuteen toivon ja muutoksen kertomuksena. Norman Doidgen The Brain That Changes Itself esitteli neuroplastisuuden tapauskertomusten kautta: ihmiset oppivat, toipuvat ja saavat takaisin toimintakykyä tavoilla, joita aiemmin pidettiin epätodennäköisinä. Sharon Begleyn Train Your Mind, Change Your Brain puolestaan liitti neuroplastisuuden mielen harjoittamiseen ja meditaatioon. PBS esitti The Brain Fitness Program -ohjelman neuroplastisuudesta, ikääntymisestä ja aivojen kunnosta. Näissä esityksissä aivojen muovautuvuus muuttui tieteellisestä ilmiöstä yleisölle ymmärrettäväksi viestiksi: aivot voivat muuttua, ja siksi myös ihminen voi halutessaan muuttua.
Populaarit teokset tekivät neuroplastisuudesta kertomuksellisen ilmiön, jossa tieteellisistä tutkimustuloksista kerrotaan henkilökohtaisten menestystarinoiden kautta. Teoksissa ei ainoastaan selitetty tutkimusta, vaan kerrottiin tarinoita henkilökohtaisesta muutoksesta. Tämä oli ratkaisevaa hypen kannalta. Lukija saa lupauksen: jos aivot voivat muuttua näin paljon, ehkä myös minun oireeni, rajoitukseni tai elämäntilanteeni voivat muuttua.
Aivotutkimuksen kieli tarjoaa vakuuttavia selityksiä
Neuroplastisuushypeä vahvisti samaan aikaan laajempi neurokulttuurin nousu. 2000-luvulla aivot alkoivat toimia selityksenä yhä useammalle ilmiölle: oppimiselle, ikääntymiselle, mielenterveydelle, riippuvuudelle, nuoruudelle, moraalille, itsesäätelylle ja identiteetille. Aivoista tuli sekä tieteellisen auktoriteetin että arkisen itsen ymmärtämisen kohde. Neuroplastisuus sopi tähän erityisen hyvin, koska se yhdisti kaksi vahvaa ajatusta: biologisen selityksen ja muutoksen mahdollisuuden.
Hypeä selittää myös neurotieteen yleinen kulttuurinen auktoriteetti. Tutkimukset “neurotieteen viettelevästä viehätyksestä” ovat osoittaneet, että psykologisia ilmiöitä koskevat selitykset voivat tuntua yleisöstä vakuuttavammilta, kun niihin lisätään neurotieteellistä tietoa. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi puhe hermoradoista, aivojen uudelleenkytkennästä tai limbisen järjestelmän harjoittamisesta voi tehdä hoitoväitteestä tieteellisemmän kuuloisen myös silloin, kun varsinainen näyttö menetelmästä on heikkoa.
Aivojen “uudelleenkytkennästä” (rewiring) tuli hypen keskeinen metafora. Tämä saa aivot näyttämään järjestelmältä, jonka virheelliset kytkennät voidaan korjata insinöörimäisesti. Metafora on tehokas, koska se tekee vaikeista asioista hallittavan tuntuisia. Samalla se antaa liian siistin kuvan hermoston muuttumisesta, joka on todellisuudessa hidasta, monitekijäistä, osittaista ja usein epävarmaa.
Neuroplastisuuden kaupallistaminen tuo esiin ongelmalliset markkinointiväitteet
Nouseva brain training -teollisuus kaupallisti neuroplastisuuden erityisesti digitaalisten aivoharjoitusohjelmien kautta. Posit Science ja BrainHQ liittivät Michael Merzenichin neuroplastisuustutkimuksen suoraan harjoitusohjelmiin; BrainHQ markkinoi itseään “vakavaan tieteeseen” perustuvana ohjelmana ja kertoo pohjautuvansa vuosikymmenten neuroplastisuustutkimukseen. Lumosity puolestaan teki brain training -ajatuksesta suuren kuluttajamarkkinan.
Lumosity-tapaus on tärkeä käännekohta hypen historiassa. Yhdysvaltain kuluttajaviranomainen FTC ilmoitti vuonna 2016, että Lumosity maksaa 2 miljoonaa dollaria sovitellakseen syytteet harhaanjohtavasta mainonnasta. FTC:n mukaan yritys oli väittänyt ohjelmansa parantavan arkisuoriutumista ja suojaavan tai viivästyttävän kognitiivista rappeutumista ilman riittävää näyttöä. Lumosityn väitteet ulottuivat muun muassa Alzheimerin taudin torjuntaan, koulusuoriutumiseen, urheilusuorituksiin, ADHD:hen ja PTSD:hen.
Lumosity on esimerkki laajemmasta kaavasta, jossa kiinnostava tutkimusalue kaupallitetaan kuluttajamarkkinoinnissa. Aivojen harjoittaminen, neuroplastisuus ja arkinen suorituskyky liitettiin toisiinsa tavalla, joka kuulosti tieteelliseltä mutta väitteet venyivät pidemmälle kuin näyttö kantoi.
Aivoterveys on henkilökohtainen projekti
Ikääntymisen pelko on yksi keskeinen neurokulttuuria vahvistava taustavoima. Väestön ikääntyessä muistista, aivoterveydestä ja kognitiivisesta toimintakyvystä on tullut yhä tärkeämpiä henkilökohtaisen terveyden alueita. “Aktiivisen ikääntymisen” kulttuurissa ihmistä kannustetaan pysymään toimintakykyisenä, tuottavana ja itsenäisenä mahdollisimman pitkään. Neuroplastisuus sopi tähän kulttuuriin, koska se tarjoaa viestin, ettei aivojen heikentyminen ole vain kohtalo vaan siihen voi ainakin osittain vaikuttaa.
Aivoterveydestä on ”brain fitness” -kulttuurissa tullut henkilökohtainen projekti. Kun muistia, tarkkaavuutta ja kognitiivista suorituskykyä aletaan ajatella harjoitettavina ominaisuuksina, vastuu siirtyy osittain yksilölle. Ihmisen tulee pitää huolta paitsi kehostaan myös aivoistaan: harjoittaa, optimoida, mitata ja suojata niitä. Tämä ei ole itsessään väärin, mutta se luo kulttuurisen pohjan, jossa neuroplastisuus voidaan tulkita velvollisuudeksi muokata itseä.
Neuroplastisuushype rakentaa tietynlaisen kuvan ihmisestä. Ihminen näyttäytyy joustavana, muokattavana ja itseään korjaavana olentona, jonka tehtävä on käyttää oikeita menetelmiä oman toimintakykynsä parantamiseen. Tämä sopii hyvin nykyiseen hyvinvointikulttuuriin, jossa terveys, mieliala, suorituskyky ja palautuminen nähdään jatkuvina henkilökohtaisina projekteina.
Toisin kuin täysin perusteeton väite, neuroplastisuus nojaa todelliseen ilmiöön. Juuri tämä tekee siitä tehokkaan markkinointikäsitteen. Kun jokin menetelmä väittää “perustuvansa neuroplastisuuteen”, väite voi kuulostaa tutkimusperustaiselta, vaikka menetelmän oma vaikuttavuus olisi tutkimatta tai heikosti osoitettu.
Populaarin neuroplastisuuspuheen ongelma on usein mittakaavan muutos. Tutkimus voi osoittaa, että aivot muuttuvat harjoittelun, vamman, kuntoutuksen tai kokemuksen seurauksena. Markkinointi voi muuttaa tämän väitteeksi, että juuri tietty ohjelma, kurssi, sovellus tai menetelmä korjaa ihmisen oireet, parantaa suorituskyvyn tai uudelleenkouluttaa hermoston. Yleinen mekanismi muuttuu erityiseksi lupaukseksi.
Neuroplastisuus ei ole vain yksi ilmiö
Neuroplastisuushypen keskeiset toimijat voidaan jäsentää neljään ryhmään.
Ensimmäisen ryhmän muodostavat neurotieteen tutkijat ja kliiniset asiantuntijat, kuten Michael Merzenich, joiden työ teki aivojen muovautuvuudesta uskottavan tutkimuskohteen.
Toiseen ryhmään kuuluvat popularisoijat, kuten Norman Doidge ja Sharon Begley, jotka tekivät ilmiöstä suuren yleisön kertomuksen.
Kolmannen ryhmän muodostavat kaupalliset brain training -yritykset, kuten Posit Science/BrainHQ ja Lumosity, jotka muuttivat aivojen harjoittamisen kuluttajatuotteeksi.
Neljännen ryhmän muodotaa laajempi hyvinvointi- ja self-help-kenttä, joka omaksui “rewire”, “retrain” ja “reset” -kielen sairauksien, mielialan, oppimisen, ikääntymisen ja suorituskyvyn markkinointiin.
Neuroplastisuushype saa voimansa juuri siitä, että sen ytimessä on tieteellinen fakta. Aivot todella muuttuvat, oppiminen muokkaa hermostoa ja aivovaurioista voidaan toipua tavoilla, joita aiemmin pidettiin epätodennäköisinä.
Neuroplastisuushype vastaa tarpeeseen uskoa muutokseen. Se tarjoaa toivoa ihmisille, jotka ovat sairaita, väsyneitä, kuormittuneita tai tyytymättömiä toimintakykyynsä. Toivo voi olla tärkeä osa kuntoutusta ja selviytymistä. Ongelmia syntyy silloin, kun toivo muuttuu liian suureksi lupaukseksi ja yksilön vastuuksi toteuttaa oma muutoksensa.
Neuroplastisuuden eettiset ongelmat
Neuroplastisuus voi kääntyä myös sortavaksi viestiksi siitä, että esimerkiksi neurokehitykselliset tilat kuten ADHD olisivat korjattavissa. Neuroplastisuutta käytetään myös eheyttämishoitojen oikeuttamiseen. Seksuaalisen suuntautumisen muuttamisen mahdollisuutta perustellaan sillä, että aivot ja seksuaalisuus ovat muokattavissa hermoratoja muuttamalla.
Kun jokin piirre tai kokemus määritellään muokattavaksi hermostolliseksi malliksi, se voidaan korjata. Neurokirjon, seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen kohdalla tämä on erityisen vaarallista, koska lähtökohtainen ongelma ei ole ihmisessä vaan normatiivisessa ympäristössä, joka tekee hänen olemassaolostaan ongelman.
Neuroplastisuudesta pitäisi siksi puhua täsmällisesti. Se on hyödyllinen käsite, kun sillä kuvataan hermoston todellista kykyä muuttua ja mukautua. Se muuttuu ongelmalliseksi, kun sillä perustellaan hoitoja, valmennuksia tai tuotteita, joilla pyritään korjaamaan oireita tai ominaisuuksia, joiden muokkaaminen on vaikeaa tai eettisesti ongelmallista.
Tieteelliset lähteet
Brun, Cédric; Boraud, Thomas; Gonon, François. 2024. “The neoliberal leaning of the neuroscience discourse when it deals with mental health and learning disorders.” Neurobiology of Disease, 199. DOI: 10.1016/j.nbd.2024.106544
Choudhury, Suparna; Nagel, Saskia Kathi; Slaby, Jan. 2009. “Critical neuroscience: linking neuroscience and society through critical practice.” BioSocieties, 4, 61–77. DOI: https://doi.org/10.1017/S1745855209006437
Pitts-Taylor, Victoria. 2010. “The Plastic Brain: Neoliberalism and the Neuronal Self.” Health, 14(6), 635–652. DOI: 10.1177/1363459309360796
Rose, Hilary; Rose, Steven. 2016. Can Neuroscience Change Our Minds? Cambridge: Polity Press.
Weisberg, Deena Skolnick; Keil, Frank C.; Goodstein, Joshua; Rawson, Elizabeth; Gray, Jeremy R. 2008. “The Seductive Allure of Neuroscience Explanations.” Journal of Cognitive Neuroscience, 20(3), 470–477. DOI: 10.1162/jocn.2008.20040
Williams, Simon J.; Higgs, Paul; Katz, Stephen. 2012. “Neuroculture, active ageing and the ‘older brain’: problems, promises and prospects.” Sociology of Health & Illness, 34(1), 64–78. DOI: 10.1111/j.1467-9566.2011.01364.x
Muut lähteet
Farina, Mirko. 2017. “Neural plasticity: don’t fall for the hype.” British Academy Review, no. 30. https://www.thebritishacademy.ac.uk/publishing/review/30/neural-plasticity-dont-fall-for-hype/
Federal Trade Commission. 2016. “Lumosity to Pay $2 Million to Settle FTC Deceptive Advertising Charges for Its ‘Brain Training’ Program.” https://www.ftc.gov/news-events/news/press-releases/2016/01/lumosity-pay-2-million-settle-ftc-deceptive-advertising-charges-its-brain-training-program
Lukacs, Peter. 2026. “Can you rewire your brain?” Aeon. https://aeon.co/essays/what-the-metaphor-of-rewiring-gets-wrong-about-neuroplasticity/
Wired. 2016. “FTC Hits Lumosity With Fine for Deceptive Brain Health Ads.” https://www.wired.com/2016/01/ftc-hits-lumosity-with-fine-for-deceptive-brain-health-ads/
Wired. 2017. “How to ‘game your brain’: the benefits of neuroplasticity.” https://www.wired.com/story/game-your-brain/
