Vapaa­synnytys­­­ideologian houkutus – miksi se vetää puoleensa ja miksi se voi olla vaarallinen?

Viime vuosina some-kanaviin on syntynyt vaikuttajakenttä, joka kannustaa niin sanottuun vapaasynnytykseen: raskauteen ja synnytykseen ilman ammattilaisten tukea, ilman neuvolaa, ultraääniä tai kätilöä. Tuore journalistinen selvitys marraskuussa 2025 erään tällaisen verkostomaisen yhteisön ympärille syntyneistä vauvojen kuolemista ja vakavista haittatapahtumista näyttää, miten kauas ”voimaantumisen” puhe voi viedä ja millaista tuhoa se voi aiheuttaa, kun ideologia syrjäyttää todellisen riskinarvion ja vastuunjaon.

Tässä kirjoituksessa kutsun tätä kokonaisuutta vapaasynnytysideologiaksi. Erotuksena yksittäisen perheen päätöksestä synnyttää ilman ammattilaisia vapaasynnytysideologia on some- ja kurssibisneksen ympärille rakentunut ajattelutapa, joka lupaa tukea vapautta ja ”suvereenia autonomiaa”.  Taustalla on kuitenkin synnyttäjien kertomuksia, joissa idealistinen lupaus kääntyy painostukseksi ja ajatukseksi siitä, että todellinen voima edellyttää hoitojärjestelmän hylkäämistä. Olen seurannut muutaman vuoden ajan ulkomaisten ja suomalaisten vaikuttajien sosiaalisen median postauksia, vapaasynnytysyhteisöistä erkaantuneiden kokemuksista kirjoitettuja journalistisia artikkeleita kansainvälisissä medioissa sekä vapaasynnytyksestä tehtyä tutkimusta, ja kirjoitus pohjautuu näiden pohjalta nousseisiin havaintoihin. 

Mikä vapaasynnytyksessä vetoaa?

Vapaasynnytyksen vetovoimaa ei voi ymmärtää ilman niitä kokemuksia, joiden pohjalta moni valintansa tekee. Taustalla on usein katkennut luottamus hoitojärjestelmään: aiemmissa synnytyksissä tai terveydenhuollossa koettu vähättely, puutteellinen suostumus, ivalliset tai alistavat kommentit ja tilanteet, joissa omat rajat on ohitettu. Jos synnytys on aiemmin merkinnyt kontrollin menetystä, väkivallalta tuntuvia toimenpiteitä tai pelkoa, ajatus uudesta sairaalasynnytyksestä voi tuntua mahdottomalta.

Monet pelkäävät myös, ettei heitä seuraavallakaan kerralla kuulla. Tietoisuus järjestelmän ongelmista, kiireestä ja resurssipaineista vahvistaa epäluottamusta. Taustalla voi olla lisäksi taloudellisia syitä: kotisynnytyskätilön palkkio on monelle  suuri, jolloin vapaasynnytys näyttäytyy ainoana reittinä toteuttaa toivottu kotisynnytys tai välttää ympäristö, jossa on tullut aiemmin haavoitetuksi. 

Kotona synnyttämiseen liittyy myös positiivinen vetovoima. Moni kotisynnyttäjä toivoo synnytystä, joka tuntuu kokonaisvaltaiselta, rauhalliselta ja merkitykselliseltä. Koti tarjoaa yksityisyyttä ja tunnetta turvasta. Synnytyksen ajatellaan etenevän paremmin, kun kehon omat hormonit saavat toimia häiriöttä. Ajatus synnytyksestä kehollisena rituaalina tai siirtymäriittinä on monelle tärkeä. Synnytys halutaan kokea yhteyden vahvistumisena suhteessa vauvaan, kehoon ja kumppaniin, ei osana kiireistä ja teknologista sairaalaprosessia.

Näissä toiveissa ei ole mitään väärää. Ongelmalliseksi ne muuttuvat vasta silloin, kun vaikuttajat liittävät ne yhteen ainoaan ehtoon: synnytys voi olla ”aito” ja voimaannuttava vain, jos järjestelmä ja ammattilaiset hylätään kokonaan. Sosiaalisen median estetiikka ja algoritmit vahvistavat tätä kuvaa. Se, joka etsii tietoa lempeästä synnytyksestä, päätyy nopeasti euforisiin kertomuksiin, parantaviin rituaaleihin ja väitteisiin, joiden mukaan lääketiede on kadottanut yhteyden ”todelliseen synnytystietoon”.

Missä ideologia kääntyy vaaralliseksi?

Suurimmat ongelmat eivät liity siihen, että ihmiset haluavat synnyttää kotona. Vapaasynnytysideologiassa  ihanne synnytyksen koskemattomasta luonnollisesta prosessista alkaa korvata riskinarvion ja varautumisen.

Riskien kieltäminen ja ”kaikki on normaalia” -puhe

Monet vaikuttajat toistavat viestiä, jonka mukaan luonto ei epäonnistu, vaan ongelmat johtuvat lääketieteen puuttumisesta synnytyksen kulkuun. Väitetään, ettei keho tee liian suuria vauvoja, jotka eivät mahtuisi syntymään. Lähes kaikki poikkeamat (kuten reilusti yliaikainen synnytys, verenvuoto, vihreä lapsivesi, vauvan perätila, vastasyntyneen hengitysvaikeudet, istukan kiinnijääminen) esitellään ”normaalin variaatioina”. Tilanteissa, joissa kotikätilö kehottaisi hyvissä ajoin siirtymään sairaalaan, neuvotaan luottamaan entistä kovemmin siihen, että kaikki on hyvin.

Luonnon täydellisyyden korostaminen sivuuttaa synnytyksen biologiseen prosessiin kuuluvan yllätyksellisyyden ja vaaran. Osa synnytyskomplikaatioista on erittäin harvinaisia mutta tappavan vakavia. Osa on melko hyvin ennakoitavia ja hoidettavissa, jos joku tunnistaa tilanteen ja osaa toimia ripeästi. Kun vakavat varoitusmerkit normalisoidaan, ideologinen lupaus ”synnynnäisestä osaamisesta” syrjäyttää terveellisen varovaisuuden ja varasuunnitelman.

Someyhteisöissä varautuminen näyttäytyy helposti epäluottamuksena kehoa kohtaan. Varasuunnitelman laatiminen voidaan tulkita merkiksi siitä, ettei synnyttäjä ole ”aidosti antautunut” synnytykselle. Järkevä varautuminen muuttuu moraaliseksi testiksi ja synnyttäjä jää yksin sekä päätösten että riskien kanssa.

”Radikaali vastuu” ja syyllisyys

Ideologian ytimessä on usein ajatus radikaalista vastuusta: synnyttäjä kantaa täyden vastuun kaikista seurauksista, myös lapsen kuolemasta. Ajatus voi tuntua voimaannuttavalta etenkin niille, jotka ovat aiemmin kokeneet olevansa sivustakatsojia omassa synnytyksessään. Monet vapaasynnyttäjät myös huomauttavat, että synnyttäjä kantaa joka tapauksessa seuraukset myös lääkärien ja kätilöiden päätöksistä. On siis loogista haluta tehdä omaan loppuelämään vaikuttavat päätökset itse.

Radikaali vastuu kääntää järjestelmäkritiikin uuteen ääripäähän: synnytysten lääketieteellistymisen historiassa synnyttäjillä on ollut hyvin vähän päätösvaltaa. Nyt heille myydään illuusio täydellisestä päätösvallasta, mutta ilman turvaverkkoa. Jos jokin menee pahasti pieleen, syyllinen löytyy peilistä. Muut voivat todeta vain ”tarjonneensa tietoa”.

Suljetut kuplat ja kritiikin vaientaminen

Vaikka yhteisöt näyttäytyvät ulospäin lämminhenkisinä vertaisryhminä, suljetuissa ryhmissä dynamiikka voi olla toinen. Kriittiset kommentit ja sairaalaan hakeutumista ehdottavat viestit saatetaan poistaa. Vauvan kuolemasta kertovat vanhemmat voidaan blokata tai heidän tarinansa häivyttää. Esille nostetaan lähinnä kertomuksia, joissa äiti ”voittaa pelkonsa” ja pysyy kotona, vaikka tilanne olisi lääketieteellisesti selvästi hälyttävä.

Näin syntyy illuusio siitä, että negatiivisia kokemuksia ei ole. Uudet jäsenet kohtaavat pääasiassa onnistumiskertomuksia, vaikka kokonaiskuva olisi paljon ristiriitaisempi. Monet lapsensa menettäneet kuvaavat jääneensä lopulta hyvin yksin: surutyö sekoittuu valtavaan syyllisyyteen, jonka yhteisö epäsuorasti vierittää heidän harteilleen.

Kaupallistettu ja oikeistokonservatiivinen vastakulttuuri

Vapaasynnytyksen ympärille on syntynyt verkkokursseja, oppaita, maksullisia yhteisöjä ja ”sisäpiirejä” sekä koulutusohjelmia, joissa lyhyen verkkokurssin suorittanut henkilö voi markkinoida itseään synnytyksen tukijana. Samaan aikaan koulutus voi antaa vaikutelman erityisestä osaamisesta. Epäsuhta osaamisen, vastuun ja rahavirtojen välillä on vakava eettinen ongelma.

On täysin kohtuullista, että työstä maksetaan palkkio. Ongelma syntyy, kun taloudellinen intressi kasvaa sitä suuremmaksi, mitä useampi valitsee villin raskauden ja vapaasynnytyksen. Kriittiset keskustelut ja negatiiviset tarinat koetaan liiketoimintaa uhkaaviksi ja ne pyritään poistamaan näkyvistä. Perheiden suru ja syyllisyys voivat muuttua markkinaraoksi: sama taho, jonka ajatukset vaikuttivat päätökseen, myy myöhemmin maksullista ”traumaprosessointia”.

Kyse ei siis ole vain ”vaihtoehtoisesta synnytyskulttuurista”, vaan myös rahasta ja vallasta. Moni näkyvä vaikuttaja on liikkunut kohti oikeistokonservatiivisia ajattelutapoja, joissa korostuu epäluottamus julkisiin instituutioihin. Näissä piireissä äitiyttä ja synnytystä käytetään usein identiteettipoliittisina symboleina: tapoina korostaa ”luonnollista järjestystä” ja sukupuolten perinteisiä rooleja. Tämä kehystää synnytyspuhetta tavalla, joka ei aina ole synnyttäjien yksilöllisistä toiveista lähtöisin vaan osa laajempaa ideologista projektia.

Miten turvallisempi vaihtoehto voisi näyttää?

Vapaasynnytysideologian voima paljastaa, että monille synnyttäjille nykyinen hoitojärjestelmä ei tunnu turvalliselta. Synnyttäjien itsemääräämisoikeutta rikotaan yhä liian usein. On tärkeää huomata, että maahanmuuttajat, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, neuroepätyypilliset ihmiset sekä he, joilla on historiaa väkivallasta tai syrjinnästä, kertovat useammin kokemuksista, joissa heitä ei ole kuultu tai kohdeltu yhdenvertaisesti.

Hoitopolut ovat jäykkiä, palvelut epätasa-arvoisia ja resurssit riittämättömiä. Monet kaipaavat synnytykseen merkitystä, rauhaa ja jatkuvuutta, joita nykyjärjestelmä ei onnistu tarjoamaan. Nämä ongelmat on otettava vakavasti.

Moni muutos syntyy, kun kokemukset nostetaan esiin ja epäkohdat nimetään. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla se, että vastuu turvallisuudesta sysätään yksittäisille ihmisille, joilta samalla viedään realistinen käsitys riskeistä.

Tarvitaan rakenteita, jotka yhdistävät autonomian ja turvallisuuden. Vastakkainasettelun sijaan vaihtoehtoisia suuntia voivat olla:

• turvallinen kotisynnytys kätilön kanssa, selkeä varasuunnitelma ja yhteistyö sairaalan kanssa
• synnytyssairaalat, joissa on tilaa rauhalle, koskemattomuudelle ja aidolle neuvottelulle
• synnytysten hoidon vaihtoehdot, kuten jatkuvuusmallit, joissa sama kätilö tai tiimi seuraa perhettä raskauden ja synnytyksen aikana
• doulat, jotka voivat vahvistaa kokemusta nähdyksi tulemisesta ilman lääketieteellistä vastuuta 
• järjestelmän oma itsearviointi ja avoin puhe väkivaltaa tai kaltoinkohtelua muistuttavista käytännöistä 

Miten ammattilaiset ja yhteiskunta voivat vastata?

Jos vapaasynnytysideologiaan vastataan vain kauhutarinoilla ja moralismilla, se harvoin muuttaa kenenkään mieltä. Riski-informaation antaminen ilman ihmisen tarpeiden ja toiveiden kuulemista harvoin auttaa. Riskipuhe voi karkoittaa synnyttäjät entistä kauemmaksi ja lisätä epäluottamusta siihen, että oma kokemus voisi tulla kuulluksi.

Tarvitaan ammattilaisia, jotka kuuntelevat, mitä synnyttäjät kertovat peloistaan, kokemuksistaan ja toiveistaan. Tarvitaan rehellistä riskiviestintää, ei pelottelua eikä riskien vähättelyä. Ammattilaisten tulee luoda tila neuvotella siitä, miten toiveita ja turvallisuutta voidaan sovittaa yhteen yksilöllisesti, juuri tämän raskauden kohdalla. Tarvitaan myötätuntoa, ei pilkkaa, myös silloin kun joku on valinnut vapaasynnytyksen, ja erityisesti silloin, jos lopputulos on ollut traaginen. On kohtuutonta, jos ihminen jää yksin sekä menetystensä että syyllisyytensä kanssa.

Samalla on todettava realistisesti, että vapaasynnyttäjiä on aina ollut ja tulee olemaan. Hoitojärjestelmän ja ammattilaisten ei tule omalla toiminnallaan lisätä vastakkainasettelua ja epäluottamusta, joka työntää ihmisiä ideologisiin yhteisöihin ja epäluotettavan tiedon äärelle.

Lopuksi

Vapaasynnytysideologia lupaa paljon: vapautta, suvereniteettia, pyhyyttä ja voimantunnetta. Nämä tarpeet ovat aitoja. Ongelma syntyy, kun niiden hinnaksi asetetaan se, että todelliset riskit kielletään, ammattilaisten osaaminen demonisoidaan ja vastuu mahdollisista hengenvaarallisista seurauksista sysätään yksin synnyttäjälle. Vapaasynnytysideologian kritiikki ei kohdistu vanhempiin, vaan yhteisöllisyyden ja luottamuksen väärinkäyttöön.

Synnytyskulttuurin muuttaminen on välttämätöntä. Sen tulisi tapahtua tavalla, joka lisää sekä itsemääräämisoikeutta että turvallisuutta, ei uhraa toista toisen kustannuksella. Synnytysturvallisuutta ei voida lisätä ilman ymmärrystä synnytyksen koetusta turvallisuudesta, joka voi erilaisilla synnyttäjillä poiketa lääketieteellisestä käsityksestä.

Suomalaiset luottavat terveydenhuoltoon kansainvälisesti paljon, mutta samalla kertomukset huonosta kohtelusta leviävät nopeasti. Suhteen korjaaminen on hoitojärjestelmän ja ammattilaisten vastuulla. Samalla kaikkien synnyttäjien ja kotisynnytysten kanssa työskentelevien on tunnistettavansa vastuunsa haitallisten ideologioiden tunnistamisessa ja levittämisessä.

Kuva: Heather Spears, Wellcome Collection