Onko doula hintansa arvoinen? Doulan palkkaan vaikuttaa moni asia

28.03.2021 | Doula

Doulapalvelun hinta tuntuu usein ensisilmäyksellä korkealta. Doulaa palkkaavan perheen voi olla etukäteen vaikea hahmottaa, mitä vaikutuksia doulalla on kokemukseen raskaudesta, synnytyksestä ja lapsivuodeajasta, tai mistä doulan ammattitaito koostuu. Mitä kaikkea rahalla siis oikein saa, miten doulapalvelun hinta muodostuu ja mistä kaikesta doulalle maksetaankaan?

Doulan ja perheen välille syntyy raskausaikana luottamuksellinen suhde, jonka rakentaminen vaatii aikaa ja useita tapaamisia. Ensimmäinen tapaaminen sisältää tutustumista ja tunnustelua: Sopisiko juuri tämä doula meille? Seuraavissa tapaamisissa luodaan pohja sille, että synnyttäjä ja perhe voivat luottaa doulaan. Itse ajattelen, että useat tapaamiset ovat tärkeitä, sillä niiden perusteella tunnen perheen yksilölliset toiveet, mahdolliset pelot ja haastavat olosuhteet sekä sen, mikä perheelle on erityisen tärkeää. Doulana voin tukea valmistautumista synnytykseen tiedollisesti ja emotionaalisesti. Omasta kokemuksestani olen huomannut, että suhde synnyttäjään on erilainen, jos tapaamisia on ehtinyt olla vain yksi, joten pyrin tapaamaan perheen vähintään kolme tai neljä kertaa ennen synnytystä.

Doulana sitoudun olemaan perheen tukena koko doulasuhteen ajan. Sovitun päivystysajan doula on jatkuvasti tavoitettavissa puhelimitse ja valmistautunut lähtöön myös keskellä yötä, siirtämään muut menot ja työt synnytyksen ajalta sekä järjestämään lastenhoidon ja kuljetukset. Myös doulan perhe päivystää ja joustaa synnytyspäivystyksen aikana. Ammattimaisesti toimivalle doulalle sitoumus synnyttäjää kohtaan ajaa kaikkien ylitettävissä olevien esteiden yli riippumatta siitä, aiheuttaako se doulalle ylimääräisiä kuluja tai vaivaa.

Omassa doulatyössäni mukana taustalla on aina myös varadoula. Useimmilla doulilla doulapaketin hintaan sisältyykin varadoulan päivystys siltä varalta, että doulalle tulee ylittämätön este. Joskus synnytys voi kestää useita vuorokausia ja silloin varadoula antaa doulalle lepohetken. Varadoula tuo synnytykseen uutta energiaa, sillä kestävimmänkin doulan voimat alkavat ehtyä pitkän valvomisen jälkeen. Doulat ovat toistensa kollegoita ja tukevat myös toistensa jaksamista työssä.

Doulalle maksetaan sekä työhön käytetystä ajasta ja kustannuksista että doulan ammattitaidosta

Doula tarjoaa perheen käyttöön kaiken siihen asti keräämänsä kokemuksen, tiedon, taidon ja koulutuksen. Ammattimaisesti toimiva doula on kouluttautunut työhönsä, kehittää koko ajan taitojaan ja osallistuu jatkuvasti lisäkoulutuksiin. Doulan ammattitaito kasvaa kerryttämällä sekä käytännön kokemusta että kouluttautumisen kautta saatua näkemystä ja osaamista. Itse olen osallistunut Doulakan doulasertifiointiin johtaneeseen doulakoulutukseen vuosina 2013-2016.

Sertifiointikoulutus ei ole pakollinen doulan työssä, mutta se antaa laajasti käytännöllisiä ja emotionaalisia taitoja doulana toimimista varten. Olen lisäksi sertifioitu Spinning Babies® -synnytysvalmentaja sekä käyn parhaillaan Birthing From Within -synnytysvalmentajan sertifiointikoulutusta. 

Koulutuksissa olen saanut monenlaisen keinovalikoiman synnytyksen kivunlievitykseen. Olen oppinut keinoja edistää lempeästi pysähtynyttä synnytystä Spinning Babies -tekniikoilla. Ratkaisukeskeisen valmennuksen, aktiivisen kuuntelun ja mindfulnessin keinoista olen saanut uusia näkökulmia synnytysvalmennukseen: miten pohtia syvällisesti omia tarpeita ja toiveita ilman kiinnittymistä tietynlaiseen joustamattomaan ideaalilopputulokseen? Miten kohdata jokainen synnytys ainutlaatuisena ja yllätyksellisenä prosessina? Kaikki nämä ovat taitoja, joista kätilökoulutuksessa ehdittiin hipaista vain pintaa.

Kun doula saa riittävän korvauksen doulasuhteen hyväksi tekemästään työstä, doulan on mahdollista käyttää enemmän aikaa ja voimavarojaan doulatyöhön ja doulana kehittymiseen.

Se mahdollistaa myös sen, että jatkossa synnyttäjien käytössä on kokeneita, oman ammattitaitonsa kehittämiseen panostavia doulia. Kokeneet doulat siirtävät osaamistaan eteenpäin toisille doulille, ja on kaikkien etu, että doulat pystyvät jatkamaan työtään mahdollisimman pitkään. Riittävä korvaus ehkäisee doulien uupumista. Doulatyö on kutsumus, mutta samalla doulan on kannettava oma osansa perheen toimeentulosta. Oman ajankäytön jakaminen perheen, työn ja vapaa-ajan kesken on harvoin helppoa kellekään!

Doula hieroo synnyttäjän selkää
Kuva: @Kzenon/ Depositphotos

Doulatyö on oikeaa työtä, josta doula maksaa omat henkilökohtaiset veronsa ja kaikki muut lakisääteiset maksut. Merkittävä osa palkkiosta kilahtaa yhteiseen kassaan eikä doulan omaan taskuun. Lisäksi kuluja tulee nettisivujen ylläpidosta, kaikenlaisesta markkinoinnista, työtilojen vuokrasta, yrityksen pyörittämisestä tai laskutusosuuskuntaan kuulumisesta.

Doulan ammattitaitoa on oleminen synnytyksessä vain ja ainoastaan synnyttäjää ja perhettä varten, myös silloin kun synnytykseen liittyy raskaita kokemuksoa tai se sujuu toisin kuin perhe on toivonut. Monet synnytykset ovat hienoja kokemuksia, mutta doula ei odota hienoa kokemusta työnsä palkaksi. Kun doula saa sovitun korvauksen työstään, perheen ei tarvitse miettiä, vastasiko synnytys doulan odotuksia. Doula osaa pitää myös omat henkilökohtaiset kokemuksensa ja mielipiteensä irti doulasuhteesta. Doula tukee perhettä tekemään päätöksiä heidän omista lähtökohdistaan käsin.

 Jos rahat eivät riitä doulan palkkioon, onko vaihtoehtoja?

Toivon, että jokainen doula rohkaistuu pyytämään työstään oikeudenmukaisen korvauksen. Joskus doula on sellaisessa elämäntilanteessa, jossa pystyy lahjoittamaan työtään vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevan hyväksi. On hienoa voida tarjota doulan tukea vapaaehtoistyönä erityistä tukea tarvitseville perheille, joilla ei ole mahdollisuuksia maksaa korvausta doulan palveluista – tällaisessa tilanteessa suosittelen lämpimästi kääntymään Ensi- ja turvakotiyhdistysten ja Folkhälsanin puoleen.

Nykyään järjestetään säännöllisesti doulakoulutuksia, ja doulaopiskelijan voi löytää synnytykseen hieman pienemmälläkin korvauksella. Moni doulaopiskelija tarjoaa doulapalvelua opiskelijahintaan ennen sertifioitumista doulaksi. Myös tuoreelta doulalta voi löytyä elämänkokemusta, kokemusta muilta aloilta ja monenlaisia doulatyössä tarvittavia taitoja.

Toivon myös, että jokainen kohtuullisesti toimeentuleva perhe, joka kuulee positiivisia kokemuksia doulasta ja miettii doulan hankkimista synnytykseen, sijoittaisi rahan hyvillä mielin omaan henkilökohtaiseen synnytystukihenkilöönsä ja tämän ammattitaitoon. Näin meillä on jatkossakin saatavilla hyviä, kokeneita doulia.

Lue lisää kätilödoulan palveluistani synnytyksessä (Helsinki, Espoo)!

Synnytys tukihenkilön opas

Ilmainen kätilön opas tukihenkilölle + synnytystoivelista!

 

Kirjoita allaolevaan kenttään sähköpostisi ja lähetän sinulle ilmaisen 11-sivuisen tukihenkilön oppaan synnytykseen sekä pohjan synnytystoivelistan kirjoittamiseen. Saat myös uutisia tulevista tapahtumista sähköpostiisi keskimäärin 1-2 kertaa kuussa. 

Kiitos tilauksesta! Tarkista myös roskaposti- tai tarjouspostilaatikkosi, jos et näe viestiä inboxissasi. Jos viesti ei ole saapunut inboxiisi muutaman minuutin kuluessa, kokeile sähköpostisi hakutoimintoa hakusanalla jaga.fi.